Sanoittaminen on monesti tuskaista touhua. Tuttu tilanne on se, että alku tulee helposti, mutta sen jälkeen tulee stoppi.
Minkä takia sanoittaminen on niin vaikeaa?
*
*
*
Laulussa sanoja on hyvin vähän. Kolmiosainen fantasiaromaani antaa aika paljon isomman tilan asioiden kertomiselle kuin kourallinen sanoja. Onneksi sävel auttaa tunnelman välittämisessä, mutta sanat johdattavat itse tarinaan. Tässä blogitekstissä pohdin syitä sanojen löytämisen vaikeuteen.
*
Vaadin itseltäni liikaa. Haluaisin tehdä nerokkaita laulutekstejä, kuten Mariska, Vesala ja Juice. Lyriikoita, joille voi ennustaa ikuista elämää. Sanoja, joihin on kätketty salaisuuksia, kauneutta ja käänteitä. Lauluja, joihin voi katsoa kuin kaleidoskooppiin. Tekstejä, jotka muuttavat ihmisiä ja maailmaa.
Siinä jo aika monta syytä musteen kuivumiselle.
*
*
*
Yritän miellyttää. Tämä on pahin este, koska en tietenkään myönnä moista. Todellisuudessa mielessäni istuu penkeillä kuvitteellinen yleisö: siellä on äiti ja isä, sisarukset, ystävät, sukulaiset, esi-isät, työkaverit ja kriitikot. Istuupa siellä tuntemattomiakin. Pitäisi joskus kysyä, keitä he ovat. Halusin tai en, mietin, mitä he ajattelevat minun teksteistäni, minusta. Hienointa olisi, jos yleisössä olisi vain minä itse. Olisinko itselleni rehellinen ja uskottava? Mikä olisi minulle liikaa? Minkä minuun tekisi vaikutuksen?
*
En aina erota itseäni tekstistä. Kuvittelen, että kourallinen sanoja kertoo jotakin peruuttamatonta minusta persoonana. On kuitenkin olemassa minä ja on olemassa teksti, erillään toisistaan. Minusta on pieniä palasia tekstissä, siitä miten maailman näen, mutta siellä on myös sanoja, jotka ovat sattuneet sointumaan sävellykseen. Minä henkilönä olen kuitenkin hyvin paljon laajempi olio kuin jokin sanarypäs. Saatan myös teksteissäni provosoida tai puhua toisen suulla. Kuvittelemani yleisö saattaa toki ajatella toisin, mutta nämä asiat täytyy erottaa toisistaan, jotta voi vapauttaa itsensä kirjoittamaan. Antaa tekstille oma elämänsä ja itselleen omansa.
*
*
*
*
Joskus usko biisin valmiiksi saamiseen hiipuu. Tällöin tulisi vain muistaa, että kun vain jaksaa istua ja kirjoittaa määrätietoisesti, biisi kyllä valmistuu. Aiemmin tein härkäpäisesti lähes kaikki biisit valmiiksi, vaikkeivät ne olisi vaikuttaneet musiikkihistorian merkittävimmiltä teoksilta. Nyt olen alkanut jättää tekstejä enemmän pöytälaatikkoon. Minun täytyisi merkitä kalenteriin: ensi viikon sunnuntaina teen tätä biisiä eteenpäin. Mailaa täytyy hiukan puristaa, että se pysyy kädessä, mutta ei niin kovaa, että sormet sinertyvät. Tauko tekee usein ihmeitä, mutta veikkaan, että aika moni biisin idea on tauon aikana kyllästynyt odottamiseen ja mennyt kolkuttelemaan jonkun toisen lauluntekijän ohimoa.
*
En aina muista arvostaa omia taitojani. Saatan olla hieman kateellinen, kun toiselta syntyy näennäisen helposti teksti jos toinenkin. Niitä vain tulee kuin liukuhihnalta. Minä en kuitenkaan ole sellainen kirjoittaja. Ensimmäinen versio tai tajunnanvirta saattaa toki tulla nopeastikin, mutta lopullista tekstiä hion, kirjoitan uudelleen ja punnitsen jokaisen sanan. Omat vahvuuteni liittyvät ehkä musikaalisuuteen ja siihen, että kuuntelen myös sanojen sävyjä ja sointuvuutta. Kätken myös mielelläni tekstiin jotain löydettävä ja rakennan tekstiä kerrokselliseksi. Runollisuus on vahvuuteni, mutta sitäkin on hyvä käyttää annostellen, mikäli on tarkoitus tehdä suhteellisen helposti ymmärrettävä biisi. Aina ei ole, mutta nykylaululyriikka tuntuu menevän yhä arkisempaan ja suorasanaisempaan suuntaan.
*
*
*
*
Sen sijaan, että yrittää suurinta ja kauneinta, kannattaisi kirjoittaa pienestä ja omasta. Jos luottaisi siihen, että se pieni ja oma on jollekin muullekin tuttua. Tai vierasta, mutta kiinnostavaa. Paljon inspiraatiota olen saanut myös historiallisista henkilöistä, joiden tarinoita olen tarkastellut omien kokemusten kautta. Luin esimerkiksi Tyttö ja helmikorvakoru -kirjan ja aloin kirjoittaa tekstiä palvelusneito Gretasta, joka istui Vermeerin mallina. Ote tekstistä löytyy kuvasta. Vermeer esitteli Gretalle camera obscuraa ja siihen viittaa kaiken nurin päin kääntävä kamera. Tämäkin teksti pitäisi tehdä loppuun.
Ehkä ensi viikon sunnuntaina.
HanHanin musablogi 